5.12.2019
Tänään itsenäisyyspäivän aattona on päivälleen 5 vuotta siitä, kun Intito Oy merkittiin kaupparekisteriin. Tätä päivämäärää voi siis perustellusti pitää Intiton syntymäpäivänä. Ajattelin tässä kirjoituksessa käydä läpi kulunutta viittä vuotta ja kuvata sitä vaiherikasta ja toiminnan täyteistä matkaa, joka viiteen vuoteen on mahtunut.
Koko yritystoiminnan nollapiste oli Finlandia-talossa lokakuun lopussa vuonna 2014 pidetty IBM:n vuosittainen tapahtuma, joka kulki siihen aikaan nimellä IBM Connect. Kyseisessä tapahtumassa törmäsin vanhaan kollegaani, Kristian Lahtiseen, ja varsinaisen tapahtuman jatkoilla sitten jossain kohtaa iltaa tuli puheeksi yrittäjyys ja idean aihio yhteisen liiketoiminnan aloittamisesta syntyi.
Ideaa pyöriteltiin ja palloteltiin jo tapahtumaa seuranneina päivänä ja se tuntui edelleen hyvällä – kyllä tätä kannattaa lähteä kokeilemaan! Alkuperäisestä ideasta kului vain reilu kuukausi siihen, kun yhtiö oli perustettu ja merkitty kaupparekisteriin.
Intito Oy:n varsinainen toiminta käynnistyi tammikuun alussa 2015 ja siitä alkoi yrittäjyyden opettelu. Vaikka toiminta täytti liiketoiminnan tunnusmerkit alusta alkaen, voisi toimintaa luonnehtia enemmän ammatinharjoittamiseksi kuin liiketoiminnaksi.
Alkuun meitä auttoi, ja voinee sanoa, että koko homman mahdollisti se, että pääsimme heti tammikuun alusta toimimaan alihankkijana muutamissa hankkeissa. Alihankintahommista ja muutamista pienemmistä keikoista irtosi sen verran positiivista kassavirtaa, että pystyimme maksamaan itsellemme palkkaa ja jopa vuokramaan pienen toimistokopperon.
Ensimmäinen vuosi vierähti nopeasti ”kaksi miestä ja pakettiauto” -konseptilla yrittäjyyden alkuhuumassa. Oli motivoivaa ja mukavaa huomata, että omalla työpanoksella pystyy tosiaan elättämään itsensä!
Toisen toimintavuoden aikana tilanne alkoi näyttää sille, että hommia riittäisi useammallekin kuin kahdelle hengelle. Sen myötä tuli pohdittavaksi, että olisiko meillä uskallusta rekrytoida tähän mukaan kolmas kaveri ja toisaalta olisiko joku niin hullu, että uskaltaisi lähteä näin vaatimattoman yrityksen leipiin.
Onneksi oltiin rohkeita ja onneksi löytyi uskalias Teemu Jylhä, joka rohkeni liittyä joukkoomme! Kun ensiaskel tiimin kasvattamisen suhteen oli otettu, oli seuraavien uusien kollegoiden mukaan ottaminen jo helppoa! Rekrytointien osalta olemme pitäneet ohjenuorana, että palkkaamme ainoastaan itseämme fiksumpia. Tätä ohjetta noudattaen olemme mielestäni onnistuneet rekrytoinneissa erinomaisesti.
Vuosien 2017-2018 Intiton toiminta alkoi näyttää yhä enemmän oikealta yritystoiminnalta: tiimimme jatkoi kasvamistaan ja saimme omia asiakkaita alihankinnan lisäksi. Homma alkoi rullata oikeastaan todella mukavasti. Monesti tuntui, että asiat tapahtuivat sattuman oikusta ja palaset vain loksahteleivat paikoilleen. Tämä tunne on ollut läsnä monesti viimeisen viiden vuoden aikana.
Konkreettisimpana esimerkkinä tästä pidän syksyä 2017, jolloin yrityksessämme aloitti ulkopuolinen toimitusjohtaja Petri Sipola – juuri sillä hetkellä tuntui, että tarvitsisimme toimintaa vauhdittamaan jonkun ulkopuolisen henkilön ja toisaalta kohtalo järjesteli asiat niin, että Peten siirtyminen meille oli mahdollista. Tuntuu, että näitä onnekkaita sattumuksia on ollut paljon muitakin.
Puhtaasti numeroiden valossa Intiton liiketoiminta on kasvanut joka vuosi ja kasvu on ollut vuosittain prosentuaalisesti ihan merkittävää, eikä nyt loppuaan lähenevä 5. tilikausi tee tähän sarjaan poikkeusta. Asiakaskuntaamme kuuluu nykyään yli 40 suomalaista keskisuurta ja suurta yritystä. Kasvu perinteisillä liiketoiminnan taloudellista kannattavuutta ja kasvua mittaavilla mittareilla on kuitenkin ollut meille toissijaista. Meitä on kiinnostanut ainoastaan rakentaa Intitosta Suomen paras asiantuntijaorganisaatio ja kumppani asiakkaillemme, jotka haluavat tehdä parempaa budjetointia, ennustamista, konsernilaskentaa, sisäistä & ulkoista raportointia ja kaikkea muuta, jolla liiketoimintaa ja taloutta johdetaan paremmin.
Siihen ei tarvitse olla kasvuyritys, vaan siihen pitää olla paras yritys ja tämä on meidän ainoa tavoite: olla paras siinä mitä me teemme. Tässä me olemme mielestäni onnistuneet hyvin – tänä päivänä meidän 15 hengen tiimi koostuu uskomattoman kovista ammattilaisista, jotka tekevät töitä asiakkaidemme hyväksi suurella sydämellä. Ja minulle parasta yrittäjyydessä on ilo ja kunnia olla osa tuota tiimiä.
Hyvää itsenäisyyspäivää ja rauhallista joulun odotusta!
Post address:
Intito Oy, PL 87, FI-00101 Helsinki
Visiting addresses:
Kaisaniemenkatu 4 A, 00100 Helsinki
Länsikatu 15, 80110 Joensuu
Tietotie 2, 90460 Oulu
Business ID: 2657499-3
Visiting address:
Repslagaragatan 17 B
118 46 Stockholm
Business ID: 556971-0980